ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaali tuo elokuussa yhteen upeat esiintyjät ja mielenkiintoiset puhujat ympäri maailman
ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaali järjestetään 25.-29.8.2021 Tampereella. Järjestäjä ACCAC Finland luo kaikille soveltuvaa tapahtumaa, joka sisältää koskettavaa ohjelmaa, energisiä konsertteja ja saavutettavaa teknologiaa. Tapahtuman monipuolinen ohjelma koostuu musiikista, tanssista, elokuvista, kulttuuritorista, esteettömän eUrheilun MM-kisoista, taidenäyttelystä sekä ammattilaisseminaareista.
Tapahtuman pääpaikkana toimii Pakkahuone Tampereella, ja tapahtumaa tuetaan myös erilaisilla virtuaalisisällöillä. Tapahtuman osia myös lähetetään kansainväliselle yleisölle Tampereelta. Hybriditapahtuma mahdollistaa ohjelman monipuolisuuden ja tuo yhteen ihmisiä eri kulttuureista mahdollisista matkustusrajoituksista huolimatta.
ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaali on tapahtuma, joka edistää moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta. ”Jokaisen osallistujan ja esiintyjän tulee tuntea itsensä tervetulleeksi sellaisena kuin on”, korostaa ACCAC-verkoston perustaja Kirsi Mustalahti.
Tamperelaislähtöinen ACCAC Finland eli Esteetön taide ja kulttuuri ry juhlii tänä vuonna myös 10-vuotispäiväänsä. Yhdistyksen toimintaa ajaa eteenpäin tietoisuus siitä, että useat palvelut kulttuurin, taiteen ja tapahtumien kentällä eivät ole kaikille tasavertaisia. Tietämättömyys luo usein tilanteita, jotka vahvistavat eriarvoisuutta ja syrjintää. Yhdistyksen missio onkin kaikille mahdollinen maailma, ja tällä kärjellä on suunniteltu myös ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaali.
Kymmenessä vuodessa Accessible Arts and Culture -verkosto (ACCAC) on kasvanut kattamaan aktiivista toimintaa 12 maassa. Yhdenvertaisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin edistävä verkosto kasvaa vauhdilla, ja uusia toimijoita liittyy mukaan koko ajan. Koronapandemiasta seuranneet toimet ovat korostaneet yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden arvoa entisestään.
Tampereesta yhdenvertaisuuden pääkaupunki
ACCAC-verkoston synnyinkaupunki Tampere panostaa järjestelmälliseen yhdenvertaisuustyöhön, ja yhdenvertaisuus on kantava teema myös Tampereen ja 19 muun Pirkanmaan kunnan yhteisessä Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -haussa. Koko hankkeen tavoitteena on parantaa asukkaiden hyvinvointia, elämänlaatua sekä yhdenvertaisuutta kulttuurin avulla. ACCAC-verkosto on ylpeänä mukana toteuttamassa tätä tavoitetta!
Lisätietoja
ACCAC.fi
ACCAC Facebook