ACCAC Kultturi 2.0 Festivaalin virtuaalinen taidenäyttely on avattu!

Osana ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaalin ohjelmaa nähdään virtuaalinen, kansainvälisiä taiteilijoita esittelevä taidenäyttely. Näyttely on maksuton.

Galleria on nähtävillä täällä! Sivulta löytyvät myös linkit taiteilijoiden esittelyihin.

Ruudun oikeassa yläkulmassa on kolme viivaa, joita klikkaamalla voi selata taideteoksia listana, siirtyä niiden luokse tai avata gallerian koko näytön tilassa. Galleriassa voi liikkua myös hiirellä tai klikkaamalla ruudulla näkyviä nuolia.

Taidenäyttelyn esittelyvideo.

ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaali tuo elokuussa yhteen upeat esiintyjät ja mielenkiintoiset puhujat ympäri maailman

ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaali järjestetään 25.-29.8.2021 Tampereella. Järjestäjä ACCAC Finland luo kaikille soveltuvaa tapahtumaa, joka sisältää koskettavaa ohjelmaa, energisiä konsertteja ja saavutettavaa teknologiaa. Tapahtuman monipuolinen ohjelma koostuu musiikista, tanssista, elokuvista, kulttuuritorista, esteettömän eUrheilun MM-kisoista, taidenäyttelystä sekä ammattilaisseminaareista.

Tapahtuman pääpaikkana toimii Pakkahuone Tampereella, ja tapahtumaa tuetaan myös erilaisilla virtuaalisisällöillä. Tapahtuman osia myös lähetetään kansainväliselle yleisölle Tampereelta. Hybriditapahtuma mahdollistaa ohjelman monipuolisuuden ja tuo yhteen ihmisiä eri kulttuureista mahdollisista matkustusrajoituksista huolimatta.

ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaali on tapahtuma, joka edistää moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta. ”Jokaisen osallistujan ja esiintyjän tulee tuntea itsensä tervetulleeksi sellaisena kuin on”, korostaa ACCAC-verkoston perustaja Kirsi Mustalahti.

Tamperelaislähtöinen ACCAC Finland eli Esteetön taide ja kulttuuri ry juhlii tänä vuonna myös 10-vuotispäiväänsä. Yhdistyksen toimintaa ajaa eteenpäin tietoisuus siitä, että useat palvelut kulttuurin, taiteen ja tapahtumien kentällä eivät ole kaikille tasavertaisia. Tietämättömyys luo usein tilanteita, jotka vahvistavat eriarvoisuutta ja syrjintää. Yhdistyksen missio onkin kaikille mahdollinen maailma, ja tällä kärjellä on suunniteltu myös ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaali.

Kymmenessä vuodessa Accessible Arts and Culture -verkosto (ACCAC) on kasvanut kattamaan aktiivista toimintaa 12 maassa. Yhdenvertaisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin edistävä verkosto kasvaa vauhdilla, ja uusia toimijoita liittyy mukaan koko ajan. Koronapandemiasta seuranneet toimet ovat korostaneet yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden arvoa entisestään.

Tampereesta yhdenvertaisuuden pääkaupunki

ACCAC-verkoston synnyinkaupunki Tampere panostaa järjestelmälliseen yhdenvertaisuustyöhön, ja yhdenvertaisuus on kantava teema myös Tampereen ja 19 muun Pirkanmaan kunnan yhteisessä Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -haussa. Koko hankkeen tavoitteena on parantaa asukkaiden hyvinvointia, elämänlaatua sekä yhdenvertaisuutta kulttuurin avulla. ACCAC-verkosto on ylpeänä mukana toteuttamassa tätä tavoitetta!

Lisätietoja 
ACCAC.fi 
ACCAC Facebook

ACCAC Finland on yhdessä pääyhteistyökumppani Tampereen kaupungin kanssa tehnyt vastuullisen päätöksen siirtää syyskuulle 2020 valmisteltu ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaali vuodella eteenpäin.

Tapahtuman uusi ajankohta on 25.-28. elokuuta 2021.

Päätöksen takana on COVID19-taudin ja koronaviruksen aiheuttama epävarmuus. Ihmisten terveys ja turvallisuus on tärkein arvo myös meille.

ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaalilla panostamme siihen, että jokainen osallistuja ja esiintyjä tuntee itsensä tervetulleeksi sellaisena kuin on. Meille on tärkeää, että asiakaspalvelumme on yhdenvertaista ja ystävällistä. Panostamme siihen, että myös koko tapahtuman aikainen henkilökuntamme ja vapaaehtoisemme ovat koulutettuja ja tietoisia arvoistamme ja sitoutuneet toimimaan niiden mukaan ystävällisesti ja avoimella asenteella. Jokaisen osallistujan tulee tuntea olonsa turvalliseksi, syrjimättömällä ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaalilla.

Ohjelmistojulkistuksia pääsemme tekemään kesän aikana.

Toivotamme kaikille terveyttä ja hyvää kesää!

ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaali siirretään vuodelle 2021 koronavirusepidemiasta johtuen.

ACCAC Finland on yhdessä pääyhteistyökumppani Tampereen kaupungin kanssa tehnyt vastuullisen päätöksen siirtää syyskuulle 2020 valmisteltu ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaali vuodella eteenpäin. Tarkka ajankohta tulevalle tapahtumalle vuonna 2021 ilmoitetaan mahdollisimman pian, kun uudet tilavaraukset ja muu pohjatyö on tehty.

Päätöksen takana on COVID19-taudin ja koronaviruksen aiheuttama epävarmuus lähitulevaisuudesta ja globaalin yhteisömme selviytymisestä. Tässä tilanteessa, kun ihmisten liikkumista rajoitetaan terveyssyistä emme pysty valmistautumaan toivottamaan tervetulleeksi osallistujia yli kahdestakymmenestä maasta ja kaikista maanosista. Ihmisten terveys ja turvallisuus on tärkein arvo myös meille.

Tapahtuman valmistelut olivat jo pitkällä ja olemme olleet valmiita julkaisemaan viikon ohjelman jo maaliskuussa. Nyt panostamme siihen, että uskomaton ohjelma toteutuu vuotta myöhemmin, kun maailma on toipumassa kriisistä ja koronavirus on saatu hallintaan.

Kiitämme kaikkia ymmärryksestä ja toivomme teille terveyttä!

ACCAC Finland toivottaa Tampereelle tervetulleeksi koko kansainvälisen verkostonsa sekä upeat esiintyjät ja mielenkiintoiset puhujat yli kahdestakymmenestä maasta. Tavoitteemme on luoda kaikille soveltuva tapahtuma, joka sisältää koskettavaa ohjelmaa, energisiä konsertteja ja uusia avauksia saavutettavan teknologian alta.

Jokainen meistä on osa omaa kulttuuriaan. Kulttuuri kuuluu kaikille tekijöinä ja kokijoina. Taiteella on itseisarvo, mutta sillä on myös suuri rooli ihmisten hyvinvoinnin edistäjänä. Taide ja kulttuuri tarjoaa meille väylän toistemme parempaan ymmärtämiseen ja luonnollisen keinon kommunikaatioon ja tunteiden jakamiseen. Positiiviset kokemukset ja elämykset vaikuttavat aivoihimme endorfiinin tavoin ja yhteiset kokemukset rakentavat yhteisöä, yhdenvertaisuutta ja kaikkien osallisuutta.

Maailma muuttuu vauhdilla ja globaalilla yhteisöllämme on edessään monia haasteita. Sen sijaan, että yhteiset uhkamme ilmastonmuutos, terrorismin lisääntyminen ja uudet terveysuhat kuten koronavirus muokkaisivat maailmaamme entistä itsekeskeisemmäksi ja omaan napaan tuijottavaksi, toivoisin globaalin yhteisömme puhaltavan yhteiseen hiileen. 

Tarvitsemme yhteisen mission, joka on politiikasta ja uskonnoista vapaa. Yhdenvertaisuus koskettaa jokaista meistä ja kaikkia yhteisömme osa-alueita. Sen avulla voimme muuttaa maailmaa ja katsomustamme. Jos ymmärrämme, että kaikki mitä maailmassa tapahtuu jollekin meistä, koskettaa meitä kaikkia. Yhdenvertaisuuden kautta voimme myös oppia kunnioittamaan kulttuureja ja erilaisia toimintatapoja.

ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaalilla panostamme siihen, että jokainen osallistuja ja esiintyjä tuntee itsensä tervetulleeksi sellaisena kuin on. Meille on tärkeää, että asiakaspalvelumme on yhdenvertaista ja ystävällistä. Panostamme siihen, että myös koko tapahtuman aikainen henkilökuntamme ja vapaaehtoisemme ovat koulutettuja ja tietoisia arvoistamme ja sitoutuneet toimimaan niiden mukaan ystävällisesti ja avoimella asenteella. Jokaisen osallistujan tulee tuntea olonsa turvalliseksi syrjinnästä vapaalla ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaalilla.

Rakennamme ilmapiiriä, jossa kulttuurien moninaiset värit loistavat. Hyvien kokemusten ja elämysten kautta rakennamme uusia siltoja tulevaisuuteen ja tervehdytämme globaalia ilmapiiriä taiteen ja kulttuurin keinoin.

Lämpimin terveisin

Kirsi Mustalahti
ACCAC:n perustaja

Koronavirus:

Suomen viranomaiset ovat asettaneet kiellon yli 500 ihmisen yleisötapahtumille koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Kyseinen rajoitus ei ulotu ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaaliin, ja festivaalin järjestelyt jatkuvat siis normaalisti. Aloitamme artistijulkistukset pian!

Yhdenvertaisuutta ja osallisuutta edistävä ACCAC tapahtumakokonaisuus palaa Tampereelle Kathmandun, Kairon ja Iksanin jälkeen, tuoden mukanaan koko kansainvälisen verkostonsa. ACCAC Kulttuuri 2.0 toteutuu syyskuun 21.-27. tarjoten kulttuuria ja elämyksiä yhdenvertaisesti kaikille.

Se on osa Tampereen kaupungin ”Tampere. Yhdenvertaisesti. Sinun” -teemaista vuotta 2020. Yhdenvertaisuus on myös kantava teema Tampereen ja Pirkanmaan lähikuntien yhteisessä kulttuuripääkaupunki 2026 haussa.

Tapahtuman toteuttaminen on ACCAC Finlandin suurponnistus ja etsimmekin nyt tukijoukkoja tähän hankkeeseen.

Liittymällä kannatusjäseneksi tuet kaikkien mahdollisuutta osallistua ja saat etuna mahdollisuuden lunastaa iltaohjelmaan neljä lippua puoleen hintaan.

Käytämme tukesi toteuttaaksemme saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta tapahtumassa, joka sisältää suurimmaksi osaksi maksutonta ohjelmaa. Tällä haluamme varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus osallistua taloudellisesta tilanteesta riippumatta.

Myös yhdistykset ja yhteisöt voivat liittyä kannatusjäseneksi. Kannatusjäsenyyden hinta yhdistyksille ja yhteisöille on 50€ ja se sisältää mahdollisuuden lunastaa 5 lippua iltaohjelmaan puoleen hintaan. Lisäksi yhdistyksen tai yhteisön nimen saa näkyviin tapahtuman verkkosivuille.

Yrityksille on saatavilla erilaisia kumppanuuspaketteja. Kysy lisää finland@accac.global!

Kannatusjäseneksi liittyminen

Kannatusjäsenyyden hinta on 10€ ja jäsenyys on voimassa kalenterivuoden.
Tilinumeromme on FI51 8330 0710 4617 28 / Esteetön taide ja kulttuuri ry

Kirjoita viestikenttään oma nimesi ja lähetä sen jälkeen sähköposti osoitteeseen finland@accac.global niin saamme sinut kirjattua kannatusjäseneksi.

Kiitos paljon tuestasi!

Egyptiläistä Tannouraa ACCAC karnevaalilla Tampereella 2016.