Nyt on PASS-hankkeen yksi iso vaihe toteutettu. Joy of Life -kiertue päättyi eilen Arttelin Hepokattisaliin. Iso kiitos koko työryhmälle, yleisölle, TAMKin teknikoille, Pirkanmaan musiikkiopistolle, Mirealille, Pirhalle, Wärjäämölle, Arttelille.
Hyvää ja turvallista kotimatkaa kaikille. Seuraavaksi jatketaan saavutettavuusohjeistusten parissa.
La Toscanini En Dynamei Ensemble / Ομάδα Εν Δυνάμει Studio Citadela – klub, divadlo, kavárna ACCAC Finland – Esteetön taide ja kulttuuri ry #luovaeurooppa#creativeeurope#letspasseu Mordechai Braunstein
Perjantain ennen esitystä toteutuva aistikierros päättyy Taideverstas Wärjäämön kanssa fyysisen ilmaisun, kommunikation työpajoissa syntyneeseen performanssiin, jonka nimi on Kaupunkilegenda.
Tanssittu ja liikuttu on syksystä saakka kerran viikossa ja mukavaa on ollut. Wärjäämö on myös antanut paljon ohjeistusta ja ajatuksia PASS-hankkeessa toteutettaviin saavutettavuusohjeistuksiin esittävälle taiteelle. #letspasseu#luovaeurooppa Taideverstas Wärjäämö
Tänään on illalla ensi-ilta Prahassa. Aamupäivällä työpaja lapsille, iltapäivällä lehdistötilaisuus ja ennen esitystä aistikierros katsojille.
Samalla tavalla kuin perjantaina Tamperellakin. Meillä on Arttelin Hepokattisali täyteen varattu ja alkaa olla jännitystä ilmassa täälläkin.
Studio Citadela – klub, divadlo, kavárna En Dynamei Ensemble / Ομάδα Εν Δυνάμει La Toscanini #letspasseu#luovaeurooppa#creativeeurope
Joy of Life -tiimi lämmittelee Prahassa. Osa suomentiimistä valmistautuu perjantain esitykseen Tampereella. #letspasseu La Toscanini En Dynamei Ensemble / Ομάδα Εν Δυνάμει Studio Citadela – klub, divadlo, kavárna #creativeeurope