ACCAC Finland eli Esteetön taide ja kulttuuri ry perustettiin vuonna 2011 kehittämään ja viemään eteenpäin saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin. Isompia ja pienempiä tapahtumia on ollut Suomessa 2013 lähtien.
Kansainvälisesti meidät tunnetaan nimellä ACCAC Finland, sekä kansainvälisen yhteisön ja verkoston perustajana.
Missiomme on kaikille mahdollinen maailma ja sitä tehdään kun on an accessible mind!
ACCAC Finland (Esteetön taide ja kulttuuri ry) kokoaa 25.-28.8.2021 Tampereelle kotimaisen ja kansainvälisen verkostonsa ACCAC Kulttuuri 2.0 Festivaalin merkeissä. Luvassa on uskomattomia elämyksiä mm. konserttien, klubi-iltojen, tanssin ja elokuvien merkeissä.
Kannatusjäsenenä tuet kaikkien mahdollisuutta osallistua ja saat etuna mahdollisuuden lunastaa iltaohjelmaan neljä lippua puoleen hintaan.
Käytämme tukesi toteuttaaksemme saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta tapahtumassa, joka sisältää suurimmaksi osaksi maksutonta ohjelmaa. Tällä haluamme varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus osallistua taloudellisesta tilanteesta riippumatta.
Myös yhdistykset ja yhteisöt voivat liittyä kannatusjäseneksi ja näin saada yhdistyksen tai yhteisön nimen saa näkyviin tapahtuman verkkosivuille. Kannatusjäsenyyden hinta yhdistyksille ja yhteisöille on 50 €.
Yrityksille on saatavilla erilaisia kumppanuuspaketteja. Kysy lisätietoja sami(a)accac.global!
Kannatusjäseneksi liittyminen
Kannatusjäsenyyden hinta on 10 €. Jäsenyys on voimassa kalenterivuoden.
Tilinumeromme on FI51 8330 0710 4617 28 / Esteetön taide ja kulttuuri ry
Kirjoita viestikenttään oma nimesi ja lähetä sen jälkeen sähköposti osoitteeseen finland@accac.global niin saamme sinut kirjattua kannatusjäseneksi.
Kiitos paljon tuestasi!
Yhdistys ei ole arvonlisäverovelvollinen