Tampereen nuorisovaltuusto (NUVA)

Tampereen nuorisovaltuusto (nuva) on nuorten vaikuttajaryhmä, joka tuo nuorten ääntä esiin kaupungin päätöksenteossa ja pyrkii parantamaan heidän osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksiaan sekä yleistä asemaa. Nuorisovaltuuston toiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. 

Nuorisovaltuuston toiminta perustuu kuntalakiin, jonka mukaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Tampereen nuorisovaltuusto on perustettu vuonna 1998, jolloin se sai nimen nuorisofoorumi. Nimi vaihdettiin keväällä 2015 nuorisovaltuustoksi. 

Nuorisovaltuusto tekee kannanottoja, mielipidekirjoituksia, lausuntoja sekä aloitteita kaupungille nuorille tärkeistä ja ajankohtaisista asioista. Lisäksi se tapaa kaupungin päättäjiä säännöllisesti sekä edustaa nuoria esimerkiksi kaupunginvaltuustossa ja lautakunnissa.

Nuorisovaltuustoon kuuluu 30 nuorisovaltuuston jäsentä ja 10 varajäsentä. Nuorisovaltuusto valitaan kaupunginlaajuisesti järjestettävissä nuorisovaltuustovaaleissa kahden vuoden välein. Nykyinen toimikausi toimii vuodet 2023–2024.

[add_single_eventon id=”4860″ lang=”L2″ ev_uxval=”3″]